Ei puskapissaamista Laosissa

Laos on yksi maailman pommitetuimmista maista. Vietnamin sodan yhteydessa, vuosien 1964 ja 1973 valilla, Yhdysvallat pudotti tanne kaksi miljoonaa tonnia pommeja, iskuja tehtiin 580 344. Pommien arvo valuutassa oli 2,2 miljoonaa dollaria paivassa - yhdeksan vuoden ajan. Arviolta 30 % pommeista jai rajahtamatta, ja edelleen tana paivana maa on pullollaan UXOa (unexploded ordnance). Noin 10 000 ihmista on kuollut astuttuaan tallaiseen rajahtamattomaan pommiin, toiset ovat selvinneet pelkilla raajojen menetyksilla.

Kun tata samaa kamaa kylvetaan tana paivana pitkin Afghanistania ja Irakia, heraa kysymys: Mita ihminen on oppinut? Ei yhtaan mitaan.

Sitten iloisempiin asioihin. Olen (muiden lansimaalaisten tavoin) saanut osakseni kyltymatonta kiinnostusta ja loppumatonta huomiota. Olin tapaamani hollantilaisen Annan kanssa muutama paiva sitten taalla Paksessa nauttimassa paikallisesta yrttihoyrysaunasta ja hieronnasta. Paikan hierojakunta kehui meita vuolain sanoin ("You so beautiful"). Sitten ne osoitti meidan naamoja ja nautti peukkuja, jonka jalkeen itseaan ja irvistivat.

Noin viikko sitten istuessani ravintolassa viereisen poydan lankkarimies (joka asuu taalla) tulkkasi mulle tarjoilijoiden keskustelua. He puhuivat siita, kuinka kaunis olen, koska en ole kovin hoikka, kun he taas ovat liian laihoja. Mitapa naihin kohteliaisuuksiin nyt sitten sanoisi? Taitanee menna samaan luokkaan kuin ilmeisesti kohteliaisuudeksi tarkoitettu kommentti Intiassa: "You're white like a chicken".

Vietin eilisen paivan ja yhden yon Tadlo -nimisessa pienen pienessa kylassa, jonka ymparilla oli valtavasti vesiputouksia. Se oli hienoa. Bussimatka sinne taittui maailman onnettomimmalla bussilla, joka kulki korkeintaan 40 km tunnissa. Jostain kumman syysta kuski kaanteli bussin rattia tauotta, valilla jopa 180, astetta, mutta pyorat eivat liikkuneet. Ma en tajuu.

Tadlo oli sievan. Patikoidessamme pienia polkuja pitkin en voinut olla muistamatta UXO-varoituksia, seka aiemmin nakemiamme (liiskaantuneita, onneksi) skorpioneja. Kun viela otetaan huomioon tieta miinoittaneet norsunkakat (sinne tehtiin norsuratsastusreissuja), kavely meni pitkalti maata tuijottaessa. Vaan hieno reissu, kuitenkin.

Tarpoessani tanaan parin kilometrin matkan tien varteen, josta bussi takaisin Pakseen menee, sain jalleen peraani vilkuttavia lapsia ja monia kummastelevia katseita. Hypatessani bussirotiskoon takaovesta puoli bussia paikallisia kaantyi tuijottamaan. Suurin osa antoi pian periksi, mutta eras arviolta teini-ikainen tytto piti silmansa tiukasti lukittuna minussa. Jonkun ajan kuluttua yritin hieman vaivaantuneena katsoa takaisin ja hymyilla, mutta tytto jatkoi tuijottamista ilmekaan varahtamatta.

Sitten hieman tulevasta. Tanaan kello 19 hyppaan bussiin, jonka maaranpaa on Danang, Vietnam. Aikataulun mukaan matkan kesto on 18 tuntia, mutta en olisi niin optimistinen. Jos 22 tunnissa selvitaan, olen iloinen. Danangista olisi tarkoitus jatkaa Nha Trangiin sukeltamaan (jos saa sallii) heti kun vain kykenen.