Matkakeloja (ei sisällä tapahtumia)

Nyt on aikaa kirjoittaa. Olen edelleen Bangkokin kentällä, lentoni Jakartaan on myöhässä. Jatkolento Mandoon on itse hoidettu, eli edessä viisumin jonotus, matkatavaroiden nouto, terminaalin vaihto ja check in. Olin varannut tähän neljä tuntia, nyt jäljelle jäävien kahden kanssa menee vähän jännäksi. Varaudun henkisesti siihen, että jatkan Manadoon joku eri kerta.

No, saanpahan ylös kaikkia kelailuja. Olen miettinyt paljon matkustamista. On jännää, kuinka se sama ajatusmylly, joka arjessa on usein ahdistavaa ja liiallista, ja aiheuttaa unettomuutta ja levottomuutta, muuttuu jo lentokenttäbussissa miellyttäväksi. Oikeastaan on kai kyse siitä, että suhde siihen muuttuu. Yritän selittää. Oikeammin kai siis ymmärtää itsekin. 

Huomaan, että usein matkojen alussa en malta lukea. Tuijottaminen ja kelailu riittää, mutta siinä, missä ajatukset tavallisesti tuntuvat luuppaavan samoja ahdistavia polkuja niiden antaakin lipua eteenpäin. Tuntuu siltä, että olen samaan aikaan vahvasti itselleni läsnä, ja kuitenkin vähän itsen ulkopuolella. Onkohan tässä mitään järkeä?

Matkustaessani rauhoitun. En ihan ymmärrä miksi. Esimerkiksi nyt hyvin todennäköinen jatkolennon ja hotellivarausten missaaminen tuntuu aika yhdentekevältä. Tai siis, asiat epäilemättä järjestyvät. 

Bangkokissa muistin taas rakkauteni suurkaupunkeja kohtaan. Jaksaisin loputtomasti tuijottaa valotauluja, pilvenpiirtäjiä ja monissa kerroksissa kulkevia ihmisiä ja välineitä. Siihen tuntuu liittyvän tietty ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden fiilis, joka ei kuitenkaan ole millään tapaa lohduton tai pelottava, ehkä korkeintaan hieman haikea. Lost in Translationissa on tavoitettu jotakin juuri sellaista. 

Samaan aikaan on toki huomattava, että tämän tunteen mahdollistaa osittain väliaikaisuus, sekä jonkinlainen turva. Siis tieto siitä, että rakkaita on, ja koti. Ja että jos matkaan tulee mutkia, on sen verran rahaa, että siitä selviää. Eli kirjoittaakseen nainen tarvitsee omaa rahaa ja oman huoneen; omaa rahaa ja vieraan maan taas...mitä? Rauhoittuakseen? Kokeakseen vapautta?

Huomaan myös, että mun matkamusa pysyy aika samana. Nina Simonen Ain't got no/I got life on paras matkabiisi ikinä. Kaivoin taas Asan Loppuasukas -levyn naftaliinista - kuuntelin sitä kai viimeksi jossain matkalla. Tukevasti Ilmassa on toki mukana, kuten aina. Mä en tiedä toistaako ne itseään, vai lataanko mä aina vahingossa samat podcastit. Mukana esim. jaksot "Vastuu", "Ikävä" ja "Ainutkertaisuus". Uutena testissä History of Philosophy - toki täysin epäkronologiksessa järjestyksessä, mm. "Papa don't teach", ja "Plato's erotic dialogues". Aloitin myös Siri Hustvedtin esseekokoelman. Hän saattaa päästä "mikä musta vois tulla isona" -listalleni.

No en mä mihinkään Bangkok -juttuihin taaskaan päässyt. Seuraavassa postauksessa?

Tässä vielä minä ja suurkaupunki.