...sielta ooon piiiiiitka matka Vietnamiin.

En tieda mista aloittaa, arvet ovat viela liian pinnalla. Voih. Ja varoituksen sana: tama on oleva pitka tarina.

Aloittakaamme vaikkapa Paksen bussiasemalta. Tai mainittakoon jotain jo koko paivasta: olin lahtenyt perjantai-aamuna bussilla Tadlosta Pakseen, jossa vietin paivan haahuillen rinkan kanssa, bussin lahtoa odotellen.

No niin, sankarimme on siis Paksen bussiasemalla, kello on noin nelja perjantai-iltapaivana. Olin saanut varsin ristiriitaista informaatiota siita, moneltako bussin Danangiin,Vietnamiin (kaupunki josta mun oli maara vaihtaa bussia ja jatkaa Nha Trangiin), pitaisi lahtea, joten olin bussiasemalla aivan liian aikaisin. Lisaksi saamani tieto bussin laadusta oli risteavaa (local bus/VIP bus). Ostin lipun ja sain tietaa, etta bussi lahtee 18.30. Kysyin viela, etta onko se Vip-bussi. Lipunmuuja katsoi minua ja alkoi nauraa. Se on hyva merkki.

Noin kello 17 minulle ja ruotsalaispariskunnalle, jotka olivat matkalla samaan kohteeseen, ilmoitettiin etta bussi on saapunut ja voimme menna varaamaan istumapaikat. Joten paasin tutustumaan tahan valineeseen jossa tulisin viettamaan seuraavat arviolta 10 tai 18 tai 20 tai 22 tuntia, riippuen vahan kenelta kysyin. Bussi oli hieman korjaillun nakoinen ja polyttynyt, mutta paskaisia nahkapenkkeja sai kuitenkin liikutettua takakenoon, mika oli plussaa. Monella paikalla oli jo laukkuja, ja lisaksi tuolien alustat olivat taynna erinaisia pussukoita ja jotain jotka nayttivat riisisakeilta. Valitsin paikan bussin takaosasta, jonka edessa ei ollut penkkeja, eika takanakaan. Hieman ihmettelin tata valtavaa tyhjaa tilaa - noin yksi kolmasosa bussin takaosasta oli ilman penkkeja. Toivoin, etta bussi ei tulisi kovin tayteen ja saisin pitaa molemmat kaksi penkkia itsellani.

Kuuden maissa bussi alkoi tayttya. Paastin sellaisen brittipojan istumaan mun viereen kun huomasin etten missaan nimessa saisi pitaa molempia penkkeja itsellani. Myos tyhjan tilan merkitys penkkini edessa alkoi selvita: se lastattiin tayteen riisisakkeja ja laukkuja. Oma rinkkani oli tietysti siina myos, tavarasailio kun oli myos taynna riisia. Mutta eipa tama haittaa, ajattelin. Sain nimittain ojennettua jalkani suoraksi sakkien paalle ja nain oikeastaan ihan mukavan sangyn.

Noin puoli seitsemalta bussin viereen ajoi lava-auto, jonka takaosa oli taynna valtavia maissinjyvasakkeja. Nailla sakeilla aijat sitten alkoivat hiljalleen tayttaa bussin takaosaa. Lopulta se oli lahes kattoa myoten taynna sakkeja ja myos bussin kaytavalla oli parin sakin kerros niita. Sakit nostattivat ilmaan valtavan hiekka/polypilven ja hiljalleen tunsin itsekin peittyvani paskahippuihin. Myos bussin katto oli taynna erilaistaa salaa, kuten naita sakkeja, kyparia ja polkupyora. Seitseman maissa paasimme vihdoin lahtemaan ja totesin etta meidan paikat olivat itseasiassa parhaat koko bussissa: suurin osa tyypeista olivat ahtautuneina aivan liian tiukkoihin penkkiriveihin. Eteeni lastatut sakit ja rinkat tosiaan loivat mukavan rahi-tyyppisen ratkaisun.

Melko pian lahdon jalkeen pysahdyimme ensimmaista kertaa lastaamaan lisaa tavaraa, ja tama toistui muutaman kerran. Mina nukahdin melko varhain ja nukuin kokolailla yon lapi, valilla toki heraillen. Jossain vaiheessa yota huomasin, etta seisoimme paikallaan ja kuulin valtavaa kolinaa, bussin ulkopuolelta, mutta en kiinnittanyt asiaan juuri huomiota.

Aamulla herasin, ja bussi oli paikallaan. Muistin kuitenkin, etta bussi oli liikkunut edellisen pysahdyksen jalkeen, joten tiesin etta emme ole enaa samassa paikassa. Katsoin ulos ikkunasta, ja tien penkalla istui rivi enemman tai vahemman pukeutuneita lapsia ja tuijotti. Lisaksi nain pari hokkelitaloa, kanoja, possuja ja muita elukoita. Koko kyla tuntui luopuneen hommistaan ja saapuneen katsomaan mita tapahtuu. Joten konysin yli sakkien ja menin ulos ottamaan itsekin asiasta selvaa.

Bussin edessa nain pari rengasta melko purkukunnossa. Ruotsalaismies oli myos siella ja hanelta sain vahan selvitysta asiaan. Ensimmainen pysahdyksemme yolla oli johtunut puhjenneesta renkaasta. Toinen (joka oli mennyt multa ohi), oli johtunut keskelle tieta hajonneesta rekasta, joka piti siirtaa. Talla kertaa taas toisesta renkaasta oli hajonnut se rautaosa (vanne?) sisalta, joten miehet yhdistivat aiemmin hajonneen renkaan sisaosaa tahan jonka kumi oli viela ehja. Kaiken kaikkiaan tahan operaatioon meni pari-kolme tuntia.

Paasimme vihdoin liikkeelle ja ajettuamme viitisen minuuttia pysahdyimme taas ja kuskit menivat aamiaiselle. Jatkoimme ja kilometrin paassa oli Vietnamin raja. Ylitimme sen jalan ja hyppasimme takaisin bussiin. Bussi ei lahtenyt heti kun tyypit taas vahan koputtelivat sen renkaita. Kello oli noin 11.

Vahan matkan paasta meidat pysaytettiin ja jotkut virallisen nakoiset heput tulivat tutkimaan sakkeja ja koputtelemaan renkaita. Tama toistui kahdesti lyhyen ajan sisalla. Lisaksi pysahdyimme taas tekemaan bussille jotain, jolloin se alkoi nykia taaksepain. Hermoni olivat aikalailla riekaleina.

Taas patka ajamista, ja pysahdyimme jalleen. Talla kertaa purkamaan maissilastia. Tarkennettakoon, etta tassa vaiheessa kello oli noin 12.30. Heratessani se oli ehka 7.30. Taman kuluneen viiden tunnin aikana olimme liikkuneet noin kymmenen kilometria.

Jokainen sakki nostettiin ulos ja punnittiin erikseen. Menin brittipojan kanssa ulos ja joku mies tarjosi meille vihreaa teeta. Siita tuli vahan parempi mieli, ja mietin etta tallaisia tarinoita sita tavallaan haluaa aina matkalta palatessaan kertoa.

Noin tunnin kuluttua jatkoimme matkaa. Taivas oli ollut koko ajan varsin harmaa ja nyt alkoi sataa todella paljon. Kuskit joivat kaljaa enka suuresti nayttinut tasta yhdistelmasta.

Seuraavan parin tunnin aikana pysahdyimme viela pari kertaa purkamaan kuormaa.

Noin viiden maissa nain kyltin, jossa luki Hue 10 km. Hue on kaupunki, josta on viela noin kolmen tunnin matkan paikkaan josta mun oli tarkoitus jatkaa Nha Trangiin. Ajoimme pitkin sateista tieta ja ison pellon vierta, suoraa tieta melko pitkaan, kunnes bussi taas pysahtyi. Kuskit alkoivat riidella keskenaan kovaan aaneen. Jonkin ajan kuluttua bussi alkoi peruuttaa. Tassa kohtaa en enaa tiennyt mita tehda. Nauru ja itku olivat lasna rinnan, seka valtaisa halu puristaa kaikkien paat pieneksi palloksi ja syottaa sioille.

Joten peruutimme tien alkupaahan, jossa miehet heittivat muutaman sakin ulos ja jatkoimme taas eteenpain. Ne sakit siis unohtuivat? No hyva.

Saavuimme vihdoin Hueen, jossa brittipoika jai pois. Myos ruotsalaispariskunta paatti luovuttaa ja koska en halunnut jaada yksin siihen kohtalokkaaseen bussin paatin itsekin hypata ulos. Kello oli noin 18.

Minun matkani ei suinkaan loppunut tahan - kukapa nyt 24 tunnin bussireissun jalkeen kaipaisi suihkua ja sankya. Ajattelin, etta koska olen jo vauhdissa voisin samalla jatkaa jaljella olevan 14 tunnin matkan suoraan Nha Trangiin. Vaan siita ehka ensi kerralla.