Pulau Bunaken

Ekaks mä olin silleen et:

Sit mä olin ihan et:

Lopulta mä olin vaan et:

Ei mulla varsinaisesti kamalasti ole kerrottavaa tuolta saarireissulta. Tai miten kertoa siitä ettei tee juuri mitään? Lähes viikon sukelsin ja snorklasin (mun fleda on jotain muuta, mulla ei ole harjaa + käytännössä asuin meressä, olen surffitrolli), joogasin, olin ilman kenkiä ja rintsikoita, makasin riippumattossa ja nukuin paljon. Monta kertaa oli niin kaunista että sellaisesta saattaa sielu nyrjähtää. 

Nyt on off season, eli porukkaa oli kivan vähän. Mun guesthousessa meitä oli aluksi 7, sitten 3. Hyviä tyyppejä. Illalla haahutessani rannalla näin kerran pari länkkäriä. 

Sukeltaminen oli just niin maailman parasta kuin muistelinkin. Vesi on lemppari, ja joskus uidessa toivon, että voisin olla vielä hieman enemmän vedessä. Sukeltaminen on sitä. 

Ja ainiin iik apua: snorklasin delfiiniparven läpi. Tai siis ne meni mun ohi ja ali ja jokapuolelta. Muut oli jo sukeltamassa, mä olin päättänyt skipata päivän toisen sukelluksen ja snorklata sen sijaan. Meitä oli siis kaksi snorklaajaa vielä veneessä kun delfiiniparvi lähestyi etäältä. Niitä oli monta kymmentä. Käsittämättömällä häsällä sain räpylät ja maskin päälle (toinen räpylä hajos välissä ja piti fiksata, koska tietenkin) ja loikkasin veneestä. Ja sieltä ne tuli. Ajattelin kai koko ajan että "tää on liian upeeta". Koska se oli, ihan liikaa. Aika pian ne oli jo mennyt, mä jäin epäilemään että tajusinkohan nyt ollenkaan. 

Kappas, aika hyvin se ei mistään kertominen sujui. Eipä muuta nyt. Olen takaisin Manadossa (lööbailun jälkeen tää "Hello mr/ms/mrs!" on vähän överiä), ihan kohta suuntana Gilit.

Pusselipus kaikki rakkaat, ootte just parhaita vaikka oottekin siellä.

🐬🐬🐬🐬🐬🐬🐬🐬🐬🐬🐬🐬🐬🐬