Täältä tulee. Kert Anna käski.
Luennot alkoivat tiistaina ja toistaiseksi mulla on ollut niitä kolme. Kaiken kaikkiaan luentoja on hämmästyttävän vähän, kahtena – neljänä päivänä viikossa, ja pääasiassa illalla, kolme tai neljä tuntia kerrallaan. Ensimmäisellä luennolla odotimme professoria lähes tunnin jonka jälkeen päätimme lähteä naapurikuppilaan kaljalle. Professori tuli sitten jonkun ajan kuluttua noutamaan meitä sieltä, joi itse yhden kahvin ja sitten menimme kaikki viimeiseksi puoleksitoistatunniksi luennolle. Proffa oli luullut että kurssi alkaa vasta seuraavana päivänä. Kerrankos sitä. Kertoessani tästä yläkerran naapureilleni sain kuulla toisen heistä vuotta aiemmin odottaneen puolitoista kuukautta siitä kun luentojen piti alkaa. Andalucia, sano.
Luennoilla ymmärrän hyvin vaihtelevasti. Niin kauan kun suurin piirtein tiedän mistä puhutaan pystyn seuraamaan missä mennään, mutta aina kun kurssitoverini ryhtyvät ryöpsähtelevään keskusteluun kadotan kaiken tolkun ja voisin yhtä hyvin kuunnella keskustelua japaniksi. Luojan kiitos suurin osa asioista joita käsittelemme ovat minulle ennestään jokseenkin tuttuja. Ja, mikä tärkeintä, kaikki on todella kiinnostavaa.
Täällä viettämäni ajan olen pyörinyt melko paljon kämppisteni kavereiden kanssa. Giulialla on kaksi mahtavaa italialaista kaveria joiden kanssa jaan melko samanlaiset intressit. Anne-Sophien kaverit taas opiskelevat urheilua (kyllä, yliopistossa voi ilmeisesti opiskella myös urheilua) ja... niin, no. Mua ei nuo Erasmus-bileet ihan maailman eniten kiinnostele.
Jos enää kertaakaan kuulen kaksikymmentävuotiaan urheilijapojan sanovat että tyttöjen ei pitäisi syödä kebabia, urheilu on maailman parasta tai kysyvän mitä on feminismi, räjähdän atomeiksi.
Onneksi ei tarvitse. Yläkerran naapuripariskunta Barcelonasta on mahtava. Lisäksi eilen uskaltauduin vihdoin kurssikavereideni kanssa baariin. Join tosin kotona pari rommikolaa ennen kuin uskaltauduin: ne puhuvat kovaa, käheästi ja polttavat paljon tupakkaa. Kuten Sussu K. totesi, Almodóvarin elokuvat ovatkin siis dokumentteja. Vaan kaikki olivat kovin ymmärtäväisiä ja toistelivat että nyt mun vaan täytyy hengailla niiden kanssa koska ovat natiiveja ja kyllä se siitä sitten. Vihdoin mulla on seuraa, jotka puhuvat politiikasta, järjestävät valokuvanäyttelyitä ja tietävät feministisiä teatteriryhmiä. Ja puhuvat myös kaikestä hölmöstä, tietty. Sunnuntaina mennään yhdessä kokkaamaan ja maanantaina rannalle. Lisäksi mun naapurikapakassa näytään sunnuntaisin piirrettyjä, tällä viikolla Miyazakia, jee!
Vaan on natiivien kanssa oleminen kaukana rentoutumisesta. Eilen kuulin muun muassa paljon sekä Chilen että Espanjan poliittisesta tilanteesta ja Francon vaikutuksista tämän päivän ilmapiiriin. Hetkittäin purskahdin spontaaniin nauruun, koska tilanne vaan oli liian absurdi: en mä ihan oikeasti osaa espanjaa. Kaikki kannustavat pysäyttämään kun en ymmärrä, mutta en mä ihan joka toisen lauseen kohdalla voi. Lähdinkin kotiin jo melko aikaisin (eli hieman kello neljän jälkeen, täkäläisestä vuorokausirytmistä sitten toiste) kun muut siirtyivät jatkamaan klubille. Ymmärsivät kun sanoin, että ensi kerralla sitten, nyt multa halkeaa pää.
Tiistaina aloitan flamencotunnit. Tänään olen ehkä kämppisten kanssa, välillä täytyy saada puhua palikkaespanjaa.
Labels: Espanja
Meidän talo. 
Mun pikkuriikkinen huone.
Meikä ja kämppikset, Anne-Sophie ja Giulia.
Se kattoterde.
Espanjan opiskelua.
Oppimateriaali.
