Bangkok, mon amour.

Vähän joitain kuvia matkan varrelta:

1. luokka ja ne tärkeimmät.

Ruokamyrkytyksen hinta: 800 bahtia (safkat oli tosin kahdelle).

Miksi ne kalat on pöydällä? Älä pidä kaloja pöydällä. Ota ne pois.

Ennen auringonlaskua Bunakenilla oli ihan sinistä ja seesteistä.

Oli myös paljon kivoja ihmisiä. Bunakenilla tauko sukellusten välissä. 

Gili oli sitä paratiisisaariosastoa.

Mun koti Gerupukissa. Riippumatossa voi helposti viettää kahdeksankin tuntia.

Skootterilla pääsi rannoille, joilla ei ole muita.

Minä vahingossa koko matkan shortseissa laivan kannella. Seuraavana päivänä tämä oli ihme kyllä ruskeaa ja ihokin pysyi paikallaan.

Pakollinen auringonnousu. Itseasiassa enemmänkin usvaa viidakon yllä, kaunista yhtäkaikki.

Turisteja. Tää poseeraaminen oli tokan, ehkä vielä kolmannenkin pyynnön kohdalla hauskaa. Kolmaskymmeneskolmas ei enää niin naurattanut.

Ja niitä temppeleitä.

Buddha.

Kärpästen herra.

Ja lopuksi maailmankaikkeuden upein asia: värivalaistu ja vilkkuva KARAOKEAUTO. Mä haluan tällaisen stadiin.

Nyt olen takaisin lähtöpisteessä, eli Bangkokissa. Matka tänne kesti kauan, noin 30 tuntia. Ensin bussilla Yogyakartasta Jakartaan 14 tuntia, jonka jälkeen odotin lentokentällä klo 06.30-16.45. Voisi sitä kai aikansa paremminkin viettää ja mä olen aika saletti että ton olisi saanut järjestettyä jotenkin järkevämmin, mutta ei ole niin tarkkaa. Kuuntelin paljon musiikkia ja mietiskelin. 

Minä niin pidän Bangkokista. Olen sen kai jo sanonutkin. Tämä on nyt viides kertani täällä, joskin nämä viisi kertaa jakautuvat vain kahdelle eri reissulle. Kikkailu ja sekoilu ja säätö on hauskaa, ja ah mitä tarinoita syntyykään, mutta välillä toimivat suurkaupungit on se juttu. Lentokentältä pääsi helposti bussilla ja metrolla hotellille, enkä mä herätä ihmisissä minkäänlaista reaktiota. Valitsin taas hotellin jossa on uima-allas, mutta tällä kertaa eri alueella - en mä siellä Khao Sanilla mitään tee. Hotelli on enimmäkseen täynnä eläköityviä miehiä. Mitäköhän he täältä hakevat? Ehkä hekin vain niin pitävät Bangkokista? Khao San kai on backpacker-osastoa, täällä on nyt sitten edustettuna se toisenlainen Thaimaa-turismi (oli tosin edellisessäkin hotellissa eräs öinen välikohtaus samana yönä kun pidin päätä vessanpöntössä, kerron siitä joskus). Tänä aamupäivänä olen nähnyt täällä hotellilla ainakin kolme vanhaa miestä joita eskortoi nuori thaipoika. En mä halua olla ennakkoluuloinen, mutta..? Vai olenko mä vaan? Liikaa ajatuksia, tulee oikosulku. Sitä varten ois kai hyvä matkustaa seurassa, että voisi käydä kaikenlaiset prostituutio-, seksuaalisuus-, valta-, vapaus-, turismi-, länsimaat-, ym. ym. keskustelut heti jonkun kanssa. Assdfghklvkurdf. 

Seuraavat päivät aion hukata itseni ihmisvilinään, lukea uima-altaalla, ajaa skytrainilla, syödä hyvin (myös seafoodia), seota ostoskeskuksissa ja juoda itseni seitinohueen viskillä ja dry martineilla pilvenpiirtäjien katoilla.

***

Jk.

Sanovat, ettei raha tuo onnea. Enpä nyt tiedä. Tällä hetkellä istun siinä seitinohuessa, 55. kerroksessa, edessäni whisky sour (no okka, toinen) ja pilvenpiirtäjien taa punaisena laskeva aurinko. Takana hillitöntä shopautusta. Ella neuvoi järjettömään kolmen rakennuksen kuuteen kerrokseen levittäytyvään retail/wholesale -kompleksiin. Sieltä saa kaiken. Ihan kaiken. Miksi en muka tarvitsisi erivärisiä piilareita, esim? Aloitin projektin tänään, jatkan huomenna. Joten toistan itseäni: olisin niin hyvä rikas. 

Ja Bangkok, ah!